"Tärkeintä on, että itse tiedät mitä olet!"

Tiedättekö sen, kun joku katsoo sua päästä varpaisiin? Sen fiiliksen, kun toiset supajaa ja vilkuilee olan takaa? tai sen, kuinka muut ihmiset luulee tietävänsä sun asiat paremmin kuin sä itse tiedät?

Meidän perheelle kaikki edellä mainittu on tullut hyvinkin tutuksi. Ja toisaalta mä ymmärränkin ihmisiä, jotka supajaa ja jakaa epäilevän tekopyhiä pieniä hymyjä, koska me ei todellakaan olla mikään ihan "perusnäky" nykypäivänä. Ennen se oli ihan normaalia, että mentiin naimisiin nuorena ja tehtiin paljon lapsia. Naisilla ei ollut koulutusta vaan ne hoiti lapset kotona silläaikaa, kun miehet väänsi duunia niskalimassa paskalla palkalla.

Meillä molemmilla ammatit. Me ollaan myös menty nuorena naimisiin. Ei uskonnon, ei toisten painostuksen eikä nykypäivän "trendi-ilmiön"" takia, vaan omastatahdosta. Lapsien kanssa sama juttu. On ihmisiä jotka ei halua lapsia ja on niitä ihmisiä jotka vaan eivät saa lapsia, kaikki on mulle ok. Me ollaan haluttu ja ennen kaikkea saatu ihania lapsia. Se ei todellakaan ole itsestäänselvyys. Mutta kuinka muita ihmisiä voi niin paljon kiinnostaa meidän perhe? Se, että me vanhemmat ollaan nuoria? Vai että kun niitä lapsia on niin "paljon"? Vai lasten ikäero (kaikki alle esikouluikäisiö tällä hetkellä)? Vai mikä? Onneksi on olemassa paljon myös niitä ihmisiä jotka ihan vilpittömästi hymyilevät ja kysyvät "onko nämä kaikki todella teidän?".

Toisaalta, Ymmärrä täysin myös sen kun ihmiset kyttää, ollaanhan me nyt menevän näkönen sakki. Se on pakko myöntää!! Oon joskus sanonu miehellekkin, että "kato nyt noita, niillä on aika paljo lapsia!". Johon oon saanut vastauksen "sinuna olisin ihan hiljaa. Niillä on yks lapsi vähemmän kun meillä!".

Inhottavinta on kuitenkin se, kun meidän lykätään heti uskovaisiksi. Uskovaisissa ihmisissä ei oo mitään pahaa, mutta kun me EI olla uskovaisia. Me ei olla suurperhe kenenkään muun tahdosta kuin omasta.

Meillä katotaan telkkaria. Me vanhemmat käydään silloin tällöin BAARISSA ja joskus se litkiminen kostautuu seuraavana päivänä pahalla ololla. Me syödään välillä roskaruokaa, me ei siis omisteta suurta pihaa ja itse istutettuja kasviksia. Me Tehdään paljon asioita perheenä, mutta välillä ne omat lapset vaan on niiiiin liikaa, että soitto isovanhemmille on tehtävälistalla ja me kiskastaan sitten sitä vamhemmille tunnettua "omaa aikaa". Ollaan siis ihan tavallinen suomalainen perhe.

Oon saanu paljon myös kavereita, ystäviä ja tuttuja, ihan vain sen takia että me ollaan suuri perhe. Meiltä löytyy Tulevan esikoululainen ja pikkueskarilainen, joidenka kautta on saanut tutustua uusiin ihmisiin. Kaksosten kautta on saanut ihan huimasti ystäviä ja vauvan tulon myötä vieläkin enemmän. Myös somen ihmeellinen voima nykypäivänä on antanut mulle paljon tuttuja, jotka tuntuu jo ihan kavereilta. Pus te jotka tunnistatte itsenne!

Monet on sanonu meidän olevan " ällösöpöjä" ja "ahdistavan reipas perhe", tälläiset kommentit on kuitenkin osannut ottaa iloiten vastaan, koska juuri sellaisia me ollaan.
Nyt ihmiset ennakkoluulot pois. Sanotaan heipat kun tavataan, en mä pure, eikä mun 6 miestä sua syö ;)

Sanna

"Tärkeintä on, että itse tiedät mitä olet!"