hellurei.
Täällä rustaa 25vuotias, 5 pojan äiti. Aviovaimo. Lähihoitaja. Toisen Sisko ja toisen lapsi. Toiselle olen täti ja toiselle ystävä.
Palo rustaamiseen tuli taas jonkin aikaa sitten, mutta sen toteuttaminen ei ookkaan niin yksinkertainen juttu tämän sakin kanssa. Viiden alle esikouluikäisen pojan äitinä, sitä vaan on paljon muutakin tekemistä kuin istua koneella tai maata soffalla.
Missään vaihessa ei ole meidän perheessä vallinnut kaaos. Toki (aina!) uuden tulokkaan saapuminen tuo erilaisuutta ja enemmän työtä. Nyt kun nuorimmainen on "jo" 4.5kk voi alkaa miettiä muitakin juttuja kuin arkiasiat. Jotenkin osaa organisoida asiat paremmin ja tietää millainen rytmi meidän perheelle on vakiintunu.
Nyt onkin astunut arkeen vahvasti liikunta. Tekemisen meininki puuttui täysin hetkellisesti. Nyt onneksi uus alku on antanu vahvaa puhtia koko hommaan ihan uudestaan. Välillä vaan on hyvä himmata. :)
Tavoitteena onkin saada kiinteämpi kroppa ja hyvä fiilis. Mitään fitnesskroppaa en missään nimessä halua. En tarvitse edes ympärivuorokauden näkyviä vatsalihaksia, vaan kiinteämmän kropan.
En myöskään ala listaruokailijaksi, enkä varsinkaan punnitsemaan ruoka-annoksia. En tällä hetkellä omista edes salikorttia, enkä 2kg painavempia käsipainoja.
Blogissa pääsetkin seuraamaan paljon meidän perheen arkea, liikunan tuomia onnistumisia ja ennen kaikkea tsemppaavia tekstejä. Kaikki on mahdollista, jos tekemiseen tarttuu vain oikealla asenteella ja sisulla :)
Haluan teksteillä tsempata ihmisiö, etenkin perheellisiö liikkumaan. Lasten kanssa, ja vaikka suurperheellisenä, on todellakin mahdollisuus liikkua ja saada tuloksia --> ilman hifistelyä ja suuria juttuja.
Ihanaa kesän jatkoa jokaiselle.
Sanna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti