Juhlaa juhlan perään

Oi jestas. En muista koska viimeks olis kävelly korkokengillä yhtä paljon kun tänä viikonloppuna. Samoiten meikin kanssa. En muista koska sitä olis sutinu naamaan näin paljon kun tänä viikonloppuna. 

Tää viikonloppu on menny ihan juhlahumussa. Perjantaina aamupäivästä juhlistettiin siskontytön 4vuotis saappaaisiin astumista. Käytiin salongissa laittamassa kynnet kuntoon ja myöhemmin väkerrettiin hieno prinsessaletti hiuksiin. Kaiken kruunas ravintolassa syöminen. Muistan vieläkin tämän neidin syntymän, kun eilisen päivän. Ja nyt siitä on jo hurjat 4vuotta. Tämän neitosen kanssa ei kyllä tylsäksi tuu aika. Tätin tättähäärä <3 Lemppari tyttö!

Perjantai jatku juhlatunnelmalla, mutta ilman lapsia. Mä nimittäin suuntasin kohti kaupunkia, pussillinen vaatteita mukana. Pian seuraan liitty pussillinen juotavaa ja ihanaakin ihanampi Hanna-Kaisa. 

Kuinka moni voi sanoa löytäneensä ystävän somesta? Mä ainakin!

Vaikka välillä somessa roikkuu jos jonkin sortin ihmisiä, voi sieltä tallustella sun elämään joku jota et ikinä osannut odottaa. Hassua että samasta kaupungista löytyy samanlainen ihminen kun sinä. Kiitos mukavasta illasta nainen!!

Istuttiin tosiaan iltaa rantakadun hulppeessa rantanäkymä asunnossa ja nautittiin. Illalla suunnattiin kaupunkia kohden liikennevalobileisiin ja heittäydyttiin hurjiksi. Me nimittäin siemailtiin lähes koko ilta jäävettä ja tansittua tuli niin, että tuoliin piirtyi oman hanurin kuva. 

Lauantai jatku aika väsyneenä, mutta onneks kuolema kuittaa univelat. 

Tänään tulikin sitten herättyä jo todella (lue:liian!) varhain, lasten toimesta. Eipä se mtn haitannu, koska uudet juhlat kolkutti jo ovella. Miehen sisko ja anoppi oli tulossa meille aamusta, kun lupasin laittaa niille hiukset ja naamavärkin juhlakuntoon. Ite olin pakkelit naamalla jo klo 7 jälkeen. Ja hyvä niin. Meinas nimittäin tulla kiire. 

Hassua,  että joskus sitä on jaksanu laittaa itteensä joka päivä. Tai ei se välttämättä oo edes siitä jaksamisesta kiinni, mutta silti..siltikään ei sitä tuu enään meikattua ja laitettua niin kun ennen. Mun mielestä itsestä huolta pitäminen ei oo pahetteeks. Kyllä aina jtn tulee tehtyä, mutta ei nyt kuitenkaan samallalailla kuin viikonloppuna tai ennen. 

Niin kun perjantainakin puhuttiin Hannan kanssa. Miksi äidin pitäis näyttää nuhjuuntuneelta ja siltä, kuin se ei muistais itseensä ollenkaan?

Mä olen kerran saanut kuulla kommentin :" sä näytätkin ihan äidiltä!". En tiedä kuinka sen olisin ottanut? Hyvällä vai pahalla? Mene ja tiedä :) 

Nyt on siis takana myös yhdet rippijuhlat ja seuraavat kemut taitaakin olla meidän kaksosten 2vuotis bileet. 

On se ihana välillä laittaa pikkasen parempaa päälle ja lähteä ihmisten ilmoille. Mutta ei tuo ees taas hyppääminen voittoa vie. Mielummin mä istuskelen kotosalla viikonloppuja ja kuuntelen kuinka lapset huutaa jo 50.kertaa peittelemään. Sitä ei voi kieltää, etteikö tälläiset irtiotot tee hyvää. Todellakin tekee!

Tällä hetkellä olo on "kaikkensa antanu". Mies kuorsaa jo vieressä ja lapset höpisee hiljaa unissaa, joten taidampa itsekki laittaa silmät kiinni. 

Ihanaa alkavaa viikkoa. Tämän viikonlopun bilehiiri kuittaa.