Mulla on ollut luonnoksissa teksti jonka otsikko oli "kun mikään ei mee niin kun oot suunnitellu".
Tällä hetkellä en kuitenkaan aijo sitä julkaista, koska siihen ei oo mitään aihetta. Vielä joulukuun alku näytti todella huonolta. Mä oon sairastanut nyt pian 4vkoa enemmän tai vähemmän. Mua otti ihan todella aivoon, etten päässyt treenaamaan niin kuin halusin ja olin ajatellut. Onneks ohjeet pysyy tuolla sähköpostissa ja aina voi alottaa uudestaan ja vielä suuremmalla temmolla.
Syötyä on tullu vähän mitä on mieli tehny. Ja sinne mielitekolistalle ei todellakaan oo eksyny salaatti ja vesi vaan lämmi kaakao ja voileipä. Herkut ja kaikki pastillin näköset herkut. Onneks ei tässä oo mtn hätää. Mun mielestä on hassua, että jos kerran on oppinut terveellisen elämäntavan, ei sitä niin vaan saakkaan pois. Ennen tuntui että söit sä sitten pitsan silloin tällöin sen huomas seuraavat päivät. Nooh, mutta ei oteta tavaksi. Ruotuun palataan heti kunnolla kun joulu on ohi, silloin mä nimittäin herkuttelen, sanoi ketä mitä tahansa :)
Joulukuussa on tapahtunut paljon myös ihania asioista. Ollaan päästy miehen kanssa teatteriin ja on se kyllä ihan eri elämys kun elokuvissa käyminen. Pitäis mennä useemmin sivistyksen pariin.
itse pääsin katsomaan tyttöjen kanssa vihdoin myös sitä JVG:tä. Voin kertoa että olin niiiin liekeissä. Paita märkänä ja jalat kipeinä bailattiin menemään. Ja törmättiin me jopa ihan Amarillossa ennen keikkaa ;) anteeks naiset.. lupaan etten enään puhu tästä reissusta kun tää postaus on nyt julki.
Pojan viis vuotis synttärit nyt siirtyi mun sairastamisen takia, mutta voihan niitä jälkeen päinkin juhlia. Tänään meillä olis tiedossa lasten joulujuhlat ja ennen sitä mä marssin kirjottamaan työsopimuksen. Khyllä. Mulle tarjottiin vakituista työpaikkaa Kiffelistä. Oon niiiiin odottanut jo uuden arjen alkua. Työtarjous tuli todella oikeasta paikasta. Ihana työ, hyvä palkka, todella mukavat työkaverit ja pomo. Kaikki mitä tällä hetkellä oon vain toivonut. Ja pienetkin sai kaikki hoitopaikan samasta paikasta. Tammikuussa siis meidän perheellä alkaa kauan odotettu uusi arki. Kerron tästä enemmän ajan kanssa.
Mitä muille kuuluu? :)
Nyt täytyy kaivaa meikkipussi esiin ja nauttia päiväkaffit. Pienet nukkuu ja isommat kotiutuu pian eskarista/pikkueskarista. Ihanaa loppuviikkoa kaikille :)
*Sanna