Ystävyys

Ystävät on elämän suola. Niitä ei tarvitse paljon, mutta ovat silti tärkeä osa elämää.

Itse omistan paljon kavereita, sitäkin enemmän tuttuja, mutta vain muutaman ystävän.

Mistä sitten tietää koska joku on ystävä ja koska "pelkkä" kaveri? En osaa itsekkään vastata tuohon, mutta ehkä sen vain tuntee. Ei sillä oo väliä näettekö usein vain harvoin, asutteko lähellä vai kaukana toisistanne, tykkäättekö eri ruuista tai onko toinen laittautuja tyyppiä vai ei.

Itsellä on ehkä yhden käden verran ystäviä? Osa asuu 500km päässä, eikö olla  edes viikoittain saatika kuukausittain yhteydessä. Silti ne on mun ystäviä. Niillä on niin suuri merkitys ja paikka mun sydämessä. aina ei tarvita kauniita viestejä, vaan riittää että lähettää vaikka omia laulun lurautuksia  tai ihan vaikka terveiset tyhmillä kuvilla.

Mulla on ollut tapana järjestää vähintään kerran vuodessa ilta, johon ei kuulu lapsia eikä miehiä. Sinä iltana ei istuta hiljaa tai kun "saa" puhua niin puhutaan kakkavaipoista ja uhmakohtauksista. Nou nou!

Tälläisiin iltoihon osallistuu vain naiset, mulle itselle tärkeät ihmiset. Ihmiset jotka ymmärtää nauttia, heittäytyä, elää ilman hienouden kuplaa ja arvostaa sitä omaa aikaa ja ystävyyttä.

Nyt kun meidän perheessä asustaa kuitenkin jo 5 alle kouluikäistä, ei näitä iltamia niin vaan pidetäkkään. Hoitopaikkoja ei oo luonnollisesti tarjolla tarjottimella, koska harva ottaa kaikkia poikia hoitoon samaan paikkaan pitkäksi aikaa. Tällä hetkellä kun mies on osittain" pois pelistä" olkapään takia ja isovanhemmat on työssäkäyviä(osa vuorotyöläisiä) täytyi jo ajoissa saada hoidettua "ystävien ilta " aikaa kalenteriin. Ja koska mä en ole ainut, joka on saanut kunnian kantaa titteliä ÄITI, on matkassa myös useampi hoitopaikan metsästys yms..

Tänä vuonna keräsin kasaan naisporukan, johon kuuluu muutama ystävä, muutama sukulainen ja muutama todella hyvä kaveri. Tänä vuonna en saanut kasaan kaikkia jotka olisin halunnut, mutta määrä ei korvaa laatua. Vai miten se meni? :) harmi kyllä muutama jo joutui perua koko homman, juurikin tän hoitaja "pulan" takia.

Tänä vuonna nää naiset lähtee kohti maakuntaa. Luvassa on hauskanpitoa, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea konserttibile fiilistelyä. Tänä vuonna tää lauma naisia kurvaa Seinäjoelle kattomaan JVG:tä. Amarillosta on varattuna jo pöytä, jossa lukee varmaankin "varattu kaakattavalle akkalaumalle!".

Pelattiin varman päälle, että mahdutaan kaikki varmasti yhtenä sakkina nauttimaan.

Koska meidän perheellä on luonnollisesti se tila-auto, me kruisataan sillä liikenteeseen. Itelle tuo baarissa litkiminen on tullu jo niin tiensä päähän, etten edes kaipaa sitä itse juomista. Mun mielestä on ihana vaan tanssia ja jutella ihmisten kanssa. Muutamat kerrat oon ollu lähes vesilinjalla, ja kyllähän se on kieltämättä ihana herätä aamulla kun ei oo olotiloja.

Ite oon laskenu päiviä jo varmaan toista kuukautta. Oon ollut viimeks "kunnolla" ulkona heinäkuussa, joten odotan tätä "nollausta" ystävien kanssa enemmän kun liikaa. Koko lauantai päivä--aamusta iltaan ja myöhälle yöhön on vaan MUN!!!

Pian naiset mennään!! Varokaa, Sanna on irti :D