Mikä musta tekee niin "superin?" Se että oon nuorena hankkinut lapset ja hoidan niitä itse? Vai se että niitä on useampi? Vai se, että meidän arki näyttää ulospäin todella rauhalliselta ja "kauniilta"?
Faktahan on se, että meillä on ihan samanlaista lapsiperhearkea kuin useammassa muussakin perheessä. Meillä näyttäytyy välillä sisääntultaessa kenkähelvetti ja mattoa saa etsiä ulkovaatteiden alta. Välillä meillä on ruokaa pitkin keittiönpöydän jalkoja ja tuoleja. Pyykkikorin tyhjäksi saamiseen tarvittais vähintään 5pesukonetta.
Soitin viime viikon torstaina ystävälle, jonka kanssa ei arkihommien takia ehditä usein nähdä. Tuli sellainen fiilis, että me molemmat kaivattais nyt pieni nollaus arjesta. En tarkota nyt että "tuopit kumoon ja päätäyteen", vaan ihan rauhallista nollausta. Soitin ystävän miehelle ja pyysin sen pitämään huolta, että vaimo olis kotosalla sunnuntaina klo 12.
Yllätin ystävän oven takaa ja ensimmäiset sanat oli "eeei. Ihan oikeesti. Mä en jaksa just nyt mitään!".
Jos totta puhutaan, ajattelin hetken jo että tää yllätys oli ihan paska homma, mutta oivalsin niistä sanoista että tää tulee niin tarpeeseen.
Lähdettiin kohti ihanaa Öjenin luontopolkua. Edessä oli 4.5km hiljaista metsäpolkua, loput saatiin päättää itse. Ohitettiin yleinen nuotiopaikka, sillä siellä istui useampi korva- ja suupari. Metsässä kävellessä, tajusin jutellessa, että me oltiin molemmat niin sen tarpeessa. Pystyit kertomaan mitkä on sen ajan fiilikset ja mikä parasta, se toinen tajus heti mitä sä tarkotit.
Istuttiin istuinalusille keskelle hiljaista metsää. Aurinkopaistoi puiden lomasta ja oli niin hiljaista. Niin hiljaista että teki mieli sulkea silmät ja heittäytyä sammaleelle.
Kaivoin mutakakun repusta. Nauru ja ajatukset täytti sen metsän.
Mun yks "puheenaihe" olikin tää "supermutsius", joka on ajoittain alkanut "ahdistamaan" mua.
Tykkään itse jakaa somessa kuvia sekä blogissa ajatuksia meidän arjesta, kodista ja itsestä. Normaaliin tapaan-- Some on muovannut musta tietynlaisen kuvan jokaiselle ja useampi ihminen on muovannut mut sinne "supermutsi" muottiin. On ollut kuitenkin ihana saada kuulla, että mä olen oikeastikin juuri sellainen kun some on antanut olettaa. Koska sitä mä haluankin!
Mä haluan elää kulissitontaelämää, en halua että ihmiset luulee mun olevan super. Koska..Mä en ole! Oon ihan samanlainen äiti, ihminen, vaimo, työntekijä ja ystävä, kuin muutkin.
Välillä mua huvittaa ja välillä mua ei huvita yhtään mikään. Osaan käyttäytyä, mutta joskus mulla on hermo niin kireellä että hävettää myöhemmin oma käytös. Välillä on kiva touhata lasten kanssa leikkipuistoissa ja leluilla, mutta joskus mä passitan heidät tekemään itse hiekkakakut ja legolinnat. Rakastan kotiruokaa, mutta aina vaan ei huvita alkaa kuoria sitä 3kg perunoita, jotka riittää meidän perheessä max lounaalle ja päivälliselle, vaan silloin tyydytään pakastimen anteihin esim. Ranskalaisiin. Mutta oikeast, tuo on mun mielestä niin sitä normaalia "negatiivista", että miks mun pitäis valittaa siitä? En mä halua tehdä kärpäsestä härkästä.
Uskallan väittää, että me ollaan miehen kanssa oikeasti jossain määrin aika supereita, mutta kaikki lähtee omasta asenteesta. Mä olen päättänyt että me selvitään. Mun mies on päättänyt, että me selvitään. Meillä se elämä on nyt tälläistä ja jos me halutaan tehdä siitä hankalaa, se on hankalaa! Mutta miettikää nyt.. On olemassa ihmisiä jotka tekis mitä vaan, että sais elää meidän elämää. Että ne sais olla yhtäkkiä esim lapsettomina suurlapsiperheellisiä. Jokainen meistä on superäiti ja isä, oli sitten 1 tai 5 lasta.
Miksi muut ajattelee sitten meidän olevan "supereita", koska ei mekään ajatella että "ompa tuo 2 lapsinen perhe huonompi perhe kun me!!".
Asian toinen ääripää on sitten taas se, että jos mä olen joskus valittanut että en jaksa, on mut leimattu heti väsyneeksi äidiks. "Itsepähän on lapsensa hankkinut" tai sitten aletaan puimaan että " tekeeköhän se mies mtn". Jokainen, joka on saanut kokea vanhemmuuden tietää, että väsymys ja "antakaa mun olla!" Fiilis tulee ihan varmasti.
Pliis, Haluan olla sunkin silmissä ihan tavallinen äiti, koska sellainen mä olen.
Sanna
Millaisena te näätte tän kaiken? Haluaisitteko te olla "supereita"?
Mielestäni susta tekee superin juuri se, että oot monen lapsen äiti ja ylläpidät teidän arkea, tottakai omalla tavallasi, mutta en usko lapsiltasi puuttuvan mitään. Ja sulla nimenomaan on asenne kohdallaan! Teidän kuvista huokuu positiivisuus ja rakkaus - se on niin ihailtavaa :) Älä mieti super-sanaa painostavassa merkityksessä tai niin, että se aiheuttaisi sulle vaatimuksia. Se on kehu, joka jopa perus katkerien suomalaistenkin on pakko uskaltaa osoittaa sulle siitä kaikesta positiivisesta fiiliksestä, mikä (ainakin some-sinusta, kun en ole livenä tavannut) huokuu<3 Ihanaa syksyä teille kaikille! -Lapseton vakiolukija
VastaaPoistaKiitos. Kauniisti sanottu. Jotenkin tuollalailla tuo "superius" olis mukava saada kuulla. Ihanaa syksyä myös sinne :)
PoistaSanna
Tässä vasta tutustun sinun blogiin. Kieltämättä täytyy sanoa, että minullakin on sellainen kuva että olet todella vahva,positiivinen, pärjäävä, sinulla on mahtava mies joka on paljon tukena ja apuna arjessa. Tai näin ainakin oletan. Näytät niin jaksavaiselta vaikka sinulla on varmasti töitä todella paljon kotona. Ja se onkin se syy miksi kiinnostuin sinun blogista. Saisin pikkuisen kurkistaa teidän arkeen, onko se oikeasti ns. normaalia/samanlaista kuin monessa muussa perheessä vai onko se niin seesteistä ja hieno miten saa ulospäin kuvan. Itsellänikin on useampia lapsia ja olen heidän kanssaan yksin, enkä varsinaisesti pidä että minua kehutaan vahvasti ja pärjääväksi. Tiedän olevani sitä. Mutta sinulla lapsia on useampia joten siksi blogisi on tosi kiinnostava. Olet myös todella rohkea, että haluat olla ns. normaali ja niinkuin muutkin, etkä nostaa itseäsi jalustalle. Hienoa huomata että olet äitinä tavallinen ja arkenne on myös suht. samanlaista kuin perheissä yleensä.
VastaaPoistaKiitos :) useampi on toivonut postausta meidän päivästä ja sellainen on tulossa :) kaunistelematta asioita, aijon sen laittaa julki. :) tervetuloa lukemaan.
Poista