Naapurit. Natseja vai ystäviä?

Vitsit, että meillä on huikee taloyhtiö. Ensinnäkin, meillä on nykyään ihan mahtavan näkönen talo. Ulkosaneeraus, katot, ikkunat ja ovet kiiltää uutuuttaan (sen minkä lasten kuraleikkien alta pystyy ;) ). Monet sotkut ja yhteenotot on tullu otettu naapureiden kesken noiden remonttien aika.

Kyllä jos me joskus aletaan taas remppa puuhiin miehen kanssa, niin se on seuraavaks omakotitalon rakennus. Silloi ei oo muita, jolta tarvii kysyä mielipidettä, jonka kanssa joutuis vääntämään turhan päiväsistä asioista ja jotka pahottais mielen. Näiden remonttien jälkeen on kyllä selvinnyt useammankin asukkaan todellinen luonne. Ja hyvä niin! Osasta meistä on tullut kyllä tosi tiivisjoukko.

Eilen oli kauan odotettu ilta. Oltiin naapureiden kanssa suunniteltu "kesäjuhlat". Noh, säät ei ollu todellakaan mitkään kesäiset, mutta juhlat pidettiin. Tavattiin postilaatikoilla klo 16.30, ILMAN LAPSIA?! Ihan totta, oli aika hassu fiilis :D ei ollut vaunuja mitä lykätä, ei ollut tarvetta huutaa, että "pysähdy jo!". Sai vain jutella aikuisten höpinöitä ja käppäillä käsiä heiluttaen.

Lähdettiin nakkelemaan frisbeekisa lähiradalle, mutta eihän siitä juuri mitään tullu. Raimo-myrsky  nakkeli frisbeet välillä mihin sattuu, eli sen piikkiin ainakin menee omat heitot ;) kyllä me moneen otteeseen todettiin, että ei se kyllä pariskuntalaji ole. Avioerohan siinä tulis. Mutta kivaa oli vesisateesta ja tuulesta huolimatta. Illalla vielä nakattiin puita yhdessä tehtyyn nuotiopaikkaan. Ai että!! Joko sanoin, että meillä on mahtavat naapurit?

Kuinkas muilla? Asuuko teidän talossa natseja vai ystäviä?

Me suunnattiin miehen kanssa sisälle jo hyvissä ajoin, joten aamulla oli kiva herätä virkeenä klo 8 :) nyt pesukone laulaa jo 4kertaa tälle päivää ja meillä tuoksuu puhtaalle. 

Ihanaa uutta viikkoa

Sanna

Kaksoskoirat vai turvallisesti kulkevat kaksoset

Ensimmäisen lapsen aikana sitä kulki joka paikkaan vaunuilla. Voi kuinka kivaa se olikaan lykätä 19vuotiaana lastenvaunuja. Sai olla kyllä ylpeänä :)

Toisen lapsen synnyttyä huomasin olevani aika hätänen. Joka paikkaan kuljettiin vaunuilla ja jos lapsi halusi enne leikkipuistoa päästä itse kävelemään, mä valitsin mielummin sen "helpomman" vaihtoehdon ja kövelin ihan yksinäni niitä rattaita lykkien. Kerran mietin, että mihinkä helkkariin mun on kiire? Se leikkipuisto ei häviä mihinkään, jos annan lapsen kävellä itse muutaman matkan? Mitä mä häviän siinä jos lapsi nauttii elämästään tutkien ja ihmetellen?? Silloin alkoi meidän "ei mihinkään kiire" lenkit. Myytiin tuplarattaat pois kun ensimmäiset lapset oli 2.5v ja 1v :) meillä nimittäin lapset (tässä vaiheessa isompi) halusi ja jaksoi aina kävellä itse. 

Ennen kaksosia näin muutamaan kertaan lapsia, jotka käveli narun päässä. Ajattelin silloin, että kauheaa! Kuinka joku vanhempi voi laittaa lapsensa narun päähän? Aivan kun olisit allerginen, etkä saa ostettua koiraa niin laitat lapsen sen sijaan? :D okei, aika kaukaa haettu, mutta pointtina sama.

Kuinka moni on joskus haaveillut kaksosista? Uskon, että moni. Itselle kaksosuus oli todella uus juttu , ennen kun omalle kohdalle hyvällä arpaonnella se osui. Se ei todellakaan oo sama, että on kaksi lasta pienellä iköerolla, kuin että olisi kaksi täysin samanikäistä. Mikään muu yhdistävä tekijä siinä ei ole kun sisaruus. Jos yksös vanhemmat tulee sanomaan "mä niin ymmärrän sua" niin NOT!! 

Kolusin kaiken tiedon, mitä netistä vain sattui löytymään. Tajusinkin äkkiä, että monilla monikko kirppiksillä oli myynnissä turvareppuja.  En ollut ymmärtänyt turvareppuja päälle yhtään, ennen kun itse hankin sellaiset. Tai ei niitä ostaessakaan ollu mikään ahaa elämys, mutta yritin jotenkin ajatella että ne olis todella tarpeelliset, koska muillakin oli semmosia.

Nyt, kun meidän talossa asustaa kaksi 2vuotiasta, jotka tykkää itse kävellä ja  hyvän paikan tullen lähteä juoksemaan erisuuntiin, en voi muuta kuin liputtaa turvareppujen puolesta!!! Niin huiput keksinnöt.

Ollaan paljon päästy nyt ulkoilemaan ilman kolmosten kommandovaunuja tai kantoreppu\ratas yhdistelmää. Lapset on saanu vapaasti kulkea hiukan vaunuista kauempana tai sitten halutessaan vaunujen vieressä, silti turvallisuus on taattu.

Lapsista (huom! Kaikista) nää reput on ihan ykkös juttu. Kaksoset laittaa ne  mukisematta selkään ja isommat taas tykkää välillä talutella veljiä.

Ihan parhaat!! Ja mikä parasta..

meillä ei oo kiire mihinkään!!

Kuinka monella muulla on turvareput käytössä?

Sanna

Itseensä panostaminen ja alennuksia lukijoille

Oon jo kauan haaveillut ripsienpidennyksistä. Kuinka helpot ne onkaan, varsinkin kun lapsiperheellisellä sitä aikaa ei aina löydy siltä istumalta kun itse päättäisit. Mikä ihana fiilis se onkaan, kun tuntee itsensä ihmisen näköseks heti herättyä :)

Olin yhteydessä Kaisaan , joka tekee omassa kodissaan ripsienpidennyksiä ja kaikkia muitakin hoitoja. Sainkin todella nopeasti ajan, vain vajaa viikon odotus oli edessä ;) 

Vastassa oli mukava ja hymyilevä kauneusalanyrittäjä. Paikka oli ihana ja viihtyisä, jossa aivot sai heittää narikkaan heti viltin alle käperryttyä. 

Juteltiin millaisia ripsiä olin ajatellut ja yritin parhaani mukaan selittää. Lopputulos oli kuitenkin aivan jotain muuta,..
nimittäin paljon paremmat mitä olin ajatellut.
Luonnolliset, mutta näyttävät.

Kerroin heti alkuun, että mua saa pökätä sitten hereille kun alan kuorsaamaan. Meillä on sairastettu nyt useampi päivä ja loppua ei näy. Öisin on siis tullut valvottua enemmän kun nukuttua. Sain kuitenkin ihanan vastauksen "nuku vaan. Mitä lujemmin kuorsaat, sen tyytyväisempi mä olen. Tiedän ainakin että nautit.".

Tiedättekö sen kun täytyy heittää pientä small talk ia, ettei ilmapiiri olis liian vaivautunut. Sellaista hetkeä ei tullut. Juteltiin kaikennäköistä ja tuntui kuin oltaisiin tunnettu kauankin. Välillä taas tuli niitä (meikäläiselle harvinaisia) hiljaisia hetkiä, mutta ei yhtään vaivaannutavia sellasia. 

Pysyin koko ajan kärryillä missä mennään ja mitä tehdään. Palvelua isolla P:llä!

Haluttin saada myös jakaa teille lukijoille tällänen fiilis, mitä itse sain kokea!! Hemmottelua pienellä rahalla! Nykypäivänä kun tuntuu, että laadusta saa maksaa niin suolaisia hintoja, oli ihana löytää laatua myös kotiäidin kukkarolle sopivana.

Nyt teillä lukijoilla on mahdollisuus saada  alennuskoodilla Kiljusten Herrasväki,

Uudet ripsienpidennykset hintaa 65€ / huolto 50€

Kaikista muista hoidoista -10%

*Kasvohoidot

*Jalkahoidot
*Ripsien ja kulmien värjäykset
*Sokeroinnit
*Vartalohoidot
*Ehostukset
*Kuumakivihieronnat
*Tilaisuudet ryhmille

Ja mikä parasta, alennukset on voimassa Vaasassa sekä Seinäjoella, 30.9.2016 saakka

Itse ainakin haluan vähän tietää, kenen kätösiin oon menossa. Nykypäivänä kun näitä "google/youtubekoulun köyneitä" löytyy paljon!!

Kuka sitten on Kauneuspalvelut Kaisa Leinosen takana?

Olen 2008 jouluna valmistunut sairaanhoitaja. 2013 tammikuussa äitiyslomalle jääneenä päätin, etten enää palaa sairaalaan. Äitiysloman aikana päätin alkaa opiskelemaan, sillä kauneusala on aina ollut lähellä sydäntä. Elokuussa 2014 ensin oppisopimuksen kautta, koska ammattikouluun pääsy oli hankalaa jo yhden ammatin ja korkeakoulututkinnon saaneena. (Etusijalla ns. Ammattittomat opiskelijat). Pääsin kuitenkin puolen vuoden oppisopimuksen jälkeen kouluun. Koska olin opinnoissa edennyt yhtä paljon, jopa enemmän oppisopimuspuolella ja luokalta oli lopettanut opiskelijoita, pääsin kesken vuoden hyppäämään mukaan parin viikon varoitusajalla. 2014 alkuvuodesta olen käynyt consult ladyn ripsienpidennyskurssin ja toiminut yrittäjänä 2014 elokuusta lähtien. Alkuun tehden ripsiä ja opiskelujen edetessä tarjonta on lisääntynyt. Nyt on enään viimeinen puoli vuotta opintoja kosmetologiksi jäljellä. Työskentelen koulun ohella Vaasassa sekä Seinäjoella. Alan Oppisopimustaustan ja alusta asti alan yrittäjänä toimineena, olen pystynyt yhdistämään osittain koulun ja työn, sillä suoritan osan koulun asiakaspalvelusta yrittäjänä tehden omia asiakkaita kotona.

Kannattaa käydä tykkäämään facebook profiili  "Kauneuspalvelut Kaisa Leinonen" .  Sieltä löytyy lisätietoja, hinnastoa, kuvia ja mukavia alennuksia tasasin väliajoin.

Tai nappaa puhelin käteen ja varaa aika siten

+35845 6324706 

Miltä kuullostaa? ;)

Nyt kaikki tarttuu tilaisuuteen ja varaa itselle ajan (jos toisenkin) :)

*Väsynyt, mutta onnellinen uusien ripsien omistaja

Postaus toteutettu yhteistyössä Kauneuspalvelut Kaisa Leinonen kanssa.

Kaksosten syntymä fiilistelyjä.

Oonkohan mä raskaana? Toivottavasti en. (No en ole!!!) Itkeä pillitän kun muistelen tätä päivää. Oli pakko saada jakaa myös muiden kanssa tää fiilis. Toivottavasti se välittyy tekstin kautta. 

Nyt elellään jo sunnuntaita. Tiistai illasta saakka mun "koti" on ollut sairaala. 

Tiistain päivä aloitettiin ultralla ja silloin alkoi suhteellisen säännölliset supistuksen. Oli niiitä jo viikko takaperin ollu, mutta vaan iltasella. Nyt niitä kuitenkin tuntui tulevan tiheeseen tahtiin. 

Lääkäri antoi meille sektio ajan ka totesi että kyllä me aikaisemmin nähdään!

Olin helpottunut, mutta samalla huojentunut. 

Lähdettiin kotiin ja supistuksia otettiin oikeen urakalla vastaan automatkalla.

Kotona paikat kuntoon ja sapuskaa naamaan. Supistuksia pysty kellottamaan 5min välein. Lääkäri kehotti heti soittamaan jos tuolla välillä niitä tulis tunnin. Nooh... Niitä oli tullu tunti..puoltoista.. Kunnes mä sitten soitin! 

Arvatkaa vastasko kukaan? No ei :D

Ei kuitenkaan iskeny paniikki, koska pystyin ihan hyvin olla(vaikka kipeää kyllä vähä teki ;) ). Soitin uudestaan, eikä taaskaan kukaan vastannut?! Soitin vielä kolmannen kerran.. Vaan ei :D

Edelleenkään ei iskeny paniikki (kaikilla muilla kyllä näytti olevan jo kiire synnärille mun puolesta :D --Krista oletko toipunut? ;) ). Ajattelik etttä odotellaan hetki ja sitten jossei kukaan vastaan lähdetään käymään vähintäänkin näytillä :)

Klo 21 tultiin synnärille. Ihana kätilö otti meidät vastaan ja lääkärikin ultras vielä  varmuudeksi tarjonnat. Koska supistuksia piirtyi edelleen säännöllisesti käyrille, ei ollu vaihtoehtoa kun jäädä osastolle. Käyrää sieltä ja käyrää täältä. Piikkiö sinne ja piikkiä tonne. 

Lääkäri MÄÄRÄSI mut sektio valmiuteen, joten mitään ei ollut lupa laittaa suuhun. Luojalle kiitos olin syönyt kotona kunnon iltapalan ennen lähtöä :D

Supistukset lopahti hiukan piiikkien jälkeen. Iski epätoivo!! Vieläkö tämä jatkuu... Odottelua odottelua.. Ja sen perään supistelua ja taas odottelua. 

Kätilö sanoi että leikkaus tehdään yöllä jos tulee akuutti tarve, muuten odotellaan aamuun. 

Todella? Aamullako meidän pienet on täällä? -kyllä!!

Koska kroppa oli jo niin valmis ja synnytys läheni koko ajan, sekä mineillä oli kaikki edellytykset jo syntyä, ei ollut mtn syytä miksi leikkausta ei voisi tehdä. 

Mies lähti muutaman sadan metrin päähän kaverillensa yöksi, jos sattuisi että  saliin tulisi asiaa jo yöllä. Mumma jäi meille yöksi isompien jätkien kanssa. Kiitos Mumma<3

Arvatkaa nukuinko? Noh en!! Silloin tällöin torkahdin. En usko että kukaan muukaan nukkui tuona yönä, kun puhelin mulla piippas jatkuvasti? :D

Aamulla vuorot vaihtui ja sain jälleen aivan ihanan kätilön. Vaikka sektio harmitti ja jollain tapaa jopa pelotti, en kokenu tässä vaiheess enään mtn sellasta?! Hoitajat kertoi koko ajan mitä tehdään ja miten edetään. 

Mies saapui aamulla klo 8, koska leikkaus saliin päästäisiin heti kun siellä olisi meille "tilaa". Klo 9 tultiinkin kertomaan että nyt olis meidän vuoro. 

Sali oli täynnä ihmisiä. En edes ehtinyt laskea kaikkia vaikka aloitin kyllä ovella 1,2,3,4.... :D pientä hermoilua havaittavissa? 

Yksikään piikki tai mikään muukaan ei tehnyt kipeää. Ainut ällöttävä tunne oli jossain vaiheessa oksentaminen. Tuli ihan alkuraskaus mieleen. Etoi niin lujaa että teki ihan vaan jo sen takia mieli oksentaa. Kuullemma täysin normaalia juuri siinä vaiheessa toimenpidettä. 

Mies oli ihmeen tyyni. Koko leikkauksen ja räpsi kuvia meidän mineistä kun ne tulivat maailmaan<3

Pojat syntyivät tosiaan samalla minuutilla klo 9.46. <3 herra a pääsi mun syliin kursimisen ajaksi ja herra B lähti isin kanssa ottamaan hiukan apua hengittämiseen. Kaikki oli kuitenkin molemmilla hyvin <3

Heräämössä olin jo klo 10. Ja pois sieltä pääsin klo 13 aikaan. 

Leikkaava lääkäri oli enemmän kun osaava. Kertoi koko ajan mitä tehdään ja missä mennään. Haava on niin pieni, että en jaksa vieläkään uskoa miten päin se on meidän minit tuosta pienestä reiästä/viillosta kiskonu.

Haava ommeltiin jatkuvalla langalla, joka sulaa itsestään. Näillä näkymin haava näyttää kuullemma (hoitajien ja lääkärien mielestä) täydelliseltä. Toivotaan että parantuminen jatkuu myös täydellisesti. 

Mies oli ollut poikien kanssa keskolassa koko mun heräämössä olo ajan ja napsinut paljon kuvia. <3 voi luoja kuinka suloisia ne oli!!

Keskolassa pojat oli 2päivää. Toisen päivän mun hb n takia. Nyt ollaan oltu yhdessä jo pian 3päivää. Minit on enemmän kun tyytyväisiä ja ovat yllättäneet meidät kaikki reippaudellaan. Ruokaa menee enemmän kun lakisallii ja kaikki on muutenkin just eikä melkeen niin kun pitääkin :)

Oma toipuminen on ollut huippua. Jalkeilla olin jo perjantai aamuna :) ja täällä sitä köpsötellään pitkin käytäviä minien kanssa. Eihän tässä nyt mtn maratonia vielä juosta pitkään, eikä se oo haaveenakaan!!

Huomenna siis päästään jo kotiin. Voi kuinka kaipaankaan jo omaa sänkyä. Sitä kun joku kuorsaa ja puhuu unissaan vieressä. Sitä kun joku tulee aamulla ja huutaa "äiti mun on pissähätä". Sitä kun aurinkopaistaa makkarin ikkunasta ja hetken päästä tuoksuu vasta keitetty kahvi. Lelut lentää ja ääntä on enemmän kun tarpeeksi!! 

Nyt lisänä meillä on kaksi tuhisijaa tämä kaiken keskellä. 

En vois enempää olla kiitollinen<3 

Meillä on maailman reippaimmat lapset. Ne on jaksanut olla isin ja äitin rakkaita, vaikka äiti on ollut enemmän tai vähemmän se "ei niin kiva"-mutsi (yrjöömisen ja kaikkien muiden oireiden takia) ja isi muuten vaan äreänä kun äitiä on kiukuttanu hormoonipäissään. 

Meillä on maailman parhaat sukulaiset, jotka on halunnut olla apuna enemmän kun olis edes ikinä tarvittu. Kiitos kiitos kiitos <3

Ja mulla on maailman paras mies!!

Mies joka on jaksanut mua tän ihanankamalan raskaus myrskyn. Vaikka suukkoja ei olla juurikaan jaettu viimepäivinä, se ei mua haittaa<3 

*Onnenkyyneleet kastelee näytön*<3 Tähän on hyvä lopettaa. 

Tämäkin on yksi elämäni ihanimmista ja suurimmista muistoista. <3

Kaksosuus

maanantai 24. helmikuuta 2014

lapset

Kuinka monella on lapsia? Kuinka monet niin hartaasti niitä toivovat? Kuinka monella onnistaa edes?
Miten ihania nuo omat pienet pojan koltiaiset onkaan. Ennen sitä vaan ei jotenkin tajunnu että oman äidin asettamat rajat ja kuri on vaan välittämistä, todellista sellaista!
Meillä pojat uhmaa alvariinsa. 
Isompi oli (huomaa OLI ;)) ensimmäiset 3vuotta kuin Herran enkeli. Pelkkä ajatus. Kaikki kävi ja kaikki onnistu. Toki kiukkua on, mutta tässä vaiheessa vois sanoa : "helppo lapsi". Yöt on nukuttu todella pienestä, tutti jäänyt pois 1vuotiaana, kävelemään opittu 1vuotiaana ja 2-3sanan lauseita tuli jo 1v7kk ikäisenä. Päivä kuivaksi opittiin 1v 10kk ja hiukan päälle 2vuotiaana ei vaippaa ollut enään ollenkaan. Tänä päivänä, meillä asuu poika jonka suusta kuuluu usein" mä en halua, en en en , mä ite, älä älä älä, mä ite, äääääää, mee pois, anna olla, mä ite, älä sä tee noin..." Joten ihan tavallinen 3vuotias. Mutta silti kuin ajatus. Ihana ja huomaavainen pieni poika <3
Pikkuveli on kaikki kaikessa, mutta sodan syttyessä poikien välille, tietää naapuritkin meillä asuva 2 kovatahtoista poikaa ja 2 ajoittain pinna kireällä olevaa vanhempaa.

Pienempi, meidän kuopus...vetää ihan kamalat raivarit HETI NYT ja VÄLITTÖMÄSTI, jos joku ei onnistu niin kun hän on ajatellu. Täysin vastakohta isoveljensä kanssa. Syntymästä saakka oikeen jääräpää! Päätti nimittäin pitää salaisuutena viime hetkille saakka, jotta hän päättää syntyä nyt ja heti perätilassa :D Kaikki meni  kuitenkin paremmin kuin hyvin ja tässä sitä ollaan.
Pienempi herra on kans ollu suhteellisen kiltti lapsi. Mitä nyt päätti olla syömättä tuttipullosta, joten äidin huomassa oltiin puolivuotta. Itelle, ihmiselle joka ei niin välitä rintaruokinnasta, se oli kova paikka!! Kesällä 2012 päätin(6kk imetyksen jälkeen), että nyt saa riittää ja yhtäkkiä poika päättikin että ok, näillä mennään mitä on annettu. Kupista on juotu jo 4kk ikäsestä huikkia ja lopulta puolen vuoden ikäsenä nokkamukista ja hiukan vajaa vuoden ikäsenä -tähän päivään saakka ihan tavallisesta kupista. Yöt on nukuttu pienestä pitäen suhteellisen hyvin. Päivä kuivaksi pienempi oppi 1v 11kk ikäsenä.
Vaikka temperamentia löytyy enemmän kuin muille jakaa, osaa se olla se hellyyttäväkin isopieni 2vuotias. Antaa suukkoja ja änkee itse posken äitin tai isin huulia  vasten halutessaan suukkoja. Halii aina kun joku on lähdössä meiltä ja välittää todella SUURELLA tunteella.

Miltähän meidän kolmas näyttää? Onkohan sillä ruskeat silmät niin kuin vanhemmalla isoveljellä? Vai siniset niin kuin nuoremmalla? Tuleekohan siitä pitkä ja laiha niin kuin isänsä? Vai lyhyt ja ei niin laiha kuin äitinsä?Kamalan koetukselle se äidin ainakin laittaa. Vielä olis matkaa jäljellä <3 Täällä me sua jo odotellaan kuitenkin kovasti<3

Tällä sen tekstin rustasin ollessani raskaana joskus viikolla 6. Muutama päivä tämän tekstin jälkeen mulla alkoi matka kohti kuolemaa. Tai siltä se ainakin tuntui. Oksennus lensi 4päivää ja mikään ei pysynyt sisällä. Lopulta päätin marssi terveyskeskukseen ja lääkäri kiikutti saman tien siltä istumalta tippaan. Selvät kuivumisen merkit. Eikä ihme sen yrjöömisen jälkeen. 
Vatsa kramppas niin lujaa välillä, että uskoin todella että tää raskaus oli tässä. Mutta kun mitään merkkejä km:stä ei ollut, alkoi lääkäri epäillä suolitukosta. Vatsa ei ollu toiminu moneen päivään, mutta oksennus lensi alvariinsa. Monen tunnin tippassa olon jälkeen, lähdin ambulanssilla Keskussairaalaan. Siellä vahvoja kipulääkkeitä vatsa kramppehin ja pahoinvointia lievittäviä myös suoraan suoneen. Lopulta torkahdin hetkeksi, kunnes heräsin naistentautien osastolta. Lääkäri oli saapunu ja mun olis aika mennä ultraan. Suoli oli suhteellisen normaalin näköinen,-mitä nyt vatsataudin jälkeen voi olla.
Ultraus ei loppunut kuitenkaan siihen, vaan lääkäri oli todella tarkkaavaisen näköinen. Ehdin jo mielessä miettiä, että nyt tulee tuomio raskauden suhteen, kunnes lääkäri avas suunsa pieni hymy huulilla "Sanna, sä taidat kuule odottaa kaksosia."
"MITÄ, PELLEILEKSÄ!?" mä kysyin ekana. Lääkäri käänsi monitorin ja näytti. Ei voinut kyllä tyhmempikään heppu ymmärtää väärin katsomaansa.
Lopulta tuli itku ja nauru samaan aikaan ja äkkiä soitto miehelle. Eipä tainnu sekään ymmärtää ihan eka. Suuri hiljaisuus vallitsi meidän minuutin kestävän puhelun.

Nyt kun on "elänyt ajatuksen kanssa", että meille tulee kaksi vauvaa kerrallaa, alkaa siitä jo nauttia. Voin rehellisesti sanoa, että ensimmäinen viikko oli aika kaaosta pään sisällä. Eniten huolestutti, kuinka ihmeessä me tullaan ratkeemaan joka paikkaan. Ja kuinka ihmeessä me jaksetaan, koska meillä on jo entuudestaan  pieniä lapsia. Mun mielestä 4vuotiaan saatika sitten 2vuotiaan, ei todellakaan tarvitse vielä olla itsenäinen. Onneksi pojat on reippaita isojapieniä!
Nyt toivotaan että meidän molemmat pikkuiset jaksaa odottaa elokuuhun saakka <3

Halauksin: super onnellinen, tuleva suur perheen äiti

Tälläisen tekstin oon rustannut kaaaauan sitten. Nyt tuo aika on muisto vain. Meidän isotpienet minimiehet tulee tänään jo 2vuotta. Aika on juossut kun siivillä. Jos joku kysyy olisinko valmis ottamaan toiset kaksoset, niin KYLLÄ. 

Toisille kaksosuus on ihan normi juttu siinä missä yksösyys. Itelle kaksosuus on ihmeellinen asia. Meitä on todella onnistanut. Meille on suotu 2tervettä lasta ihan sponttaanisti. Kaksosuuden ihmeen suomessa saa kokea vain 800 perhettä vuodessa. Se on hyvin pieni osa. Kaksosuus on todellinen rikkaus. 

Oon ylpeä meidän pienistä miehistä, jotka reipastuu ja kasvaa päivä päivältä enemmän. Uhmaiän kokeneet vanhemmat tietää, kuinka raskasta se aika välillä on. Se vie paljon energiaa vaikka kuinka yrittäis asennoitua rennolla tyylillä. Se on aikaa jolloin lapsi kokeilee rajoja oikeen kunnolla ja samalla se on aikaa jolloin ne rajojen asettamiset on suurella merkityksellä. Uhmaa on täällä havaittavissa välillä enemmän kun lakisallii ja sen kun laittaa tuplana päälle on oma-aika ja hiljaiset illat enemmän kun arvossaan.

Mies on paiskinut nyt töitä jo useamman viikonlopun, joten mä oon ollu kotosalla lasten kanssa yksin. Meille on rantautunu myös ihanakamala syys nuhakuume, mutta ei anneta sen haitata juhlapäivänä. Illalla pääsen naisten kanssa ulos syömään ja kasaamaan jälleen energiaa seuraavaan viikkoon.

Mitä jos teille tulis kaksoset? Tai jos on jo tullut..Mikä fiilis?

Ihanaa viikonloppua kaikille :)

Syksy fiiliksiä

Kuinka moni on tuntenut ittensä arvokkaaksi ja kauniiksi?

Toisten mielestä semmonen on itsekästä. Okei, jos se menee yli niin sitten, mutta millaista on ihmisen elämä jossei se pidä itsestä? Ei varmaan kovinkaan mukavaa. 

Itse sorrun (useinkin!!) siihen, että arvostelen itseäni. Aina löytyy jtn moitittavaa ja parannettavaa. Se vie energiaa ja näkyy ulos päin. Uskokaa pois vaan, näin se on!!  Oli ihminen sitten lihava, laiha, urheilullinen tai ei, sairauden viemä tai "ihan normi", näkyy se ulos päin oletko sä tyytyväinen ja onnellinen.

Itse oon alkanut nauttia taas siitä, että saan olla tyytyväinen ja onnellinen ilman niitä huonoja ajatuksia ja kritiikkiä. Oon oppinut arvostamaan itseä ja varsinkin omaa kroppaa. Lasten saaminen on hurja muutos kropassa ja se näkyy myös tän mutsin kropassa. Ennen tein siitä numeron, enään en!! Kuinka mukava onkaan kulkea pienissä sortseissa ja topissa. Tiedän ettei yksikään ajattele negatiivisesti ja jos ajattelee, ne on varmaankin lapsettomia tai ainakin todella ahdasmielisiä. 

Viime aikoina oon alkanut panostaa myös itseeni, vaikka lapsille on ostettava ne talvi ja syystamineet oli rahaa tai ei tai huvitti sitten ostaa jtn muuta tai ei. Joka kuukausi olis oikeudenmukaista silti muistaa laittaa muutama euro vaan itteensä. Kuinka moni tän kuitenkin toteuttaa? Tuskin kovin moni?!

 Oonkin uusinu vaatekaapin ihan kokonaan. Nyt se näyttää siltä miltä mä näytän myös sisältä päin tällä hetkellä. Onnellinen, iloinen ja täynnä elämää. Ei se elämä oo tähän asti mitään synkkää ollu, mutta nyt se viimeinen ruuvi on saatu oikeeseen kohtaan. Ja sen tuntee!!

Ennen liikunta toi välillä paineita. Piti muistaa tehdä se tietty määrä edes jotain. Nyt sekään ei oo enään niin justiinsa. Liikunta täytyy ja tuleekin harrastettua päivittäin, mutta ajatuksella "ei paineita". Näinkin oon tyytyväinen :)

Syksy on tunnetusti synkkää aikaa. Itse kuitenkin nautin siitä kun saa kerrospukeutua, laittaa villasukat jalkaa ja nauttia lämpöisen kaakaon kahvin sijasta. Saa polttaa iltaisin kynttilöitä ja käpertyä viltin alle. Päiväuniaika saa ihan uuden merkityksen. Kesällä piti touhuta koko ajan jotain, mutta nyt osaa vähän jo relata. 

Tänään me juhlitaankin meidän kaksospoikia. Hurjaa että niidenkin syntymästä on jo 2vuotta. Nyt ne jo juoksee, hyppii ja kiukkuaa. Justiinhan ne vasta syntyi, nukkui ja söi. Katsotaan kuinka meikäläisen tekeleet uppoaa vieraille. (Taikina ainakin oli hyvää ;) )

Kuinkas muilla? Tyytyväinen vai ei?

Sanna

Paras äiti tanssii 5 lapsen kanssa ruusuilla aina.

Tiedättekö tunteen, kun päivät vaan lipuu ruusujen tanssiessa ja elämän hymyillessä? Tiedättekö tunteen, kun kaikki lapset ja oma mieli menee oikeaa rataa aamusta iltaan ja päivästä toiseen?

En minäkään!!

Kun joku kysyy "mitä teille kuuluu?" , on vastaus useimmiten "hyvää". Kun joku kysyy "miten te jaksatte?" , on vastaus useimmiten "hyvin".

Mutta, koska kukaan ei ole kone, ainakaan muiden mielestä me "yli ihmiset" eli äidit, on myös niitä päiviä kun tekis mieli sano "huonoa" tai "ei jakseta!!". On päiviä kun ei huvita nähdä ketään tai ei huvita yhtään mikään. Silti,en oo luovuttaja tai masentunut. En oo piittaamaton tai huono äiti. Mä olen ihminen, joka osaa elää oikeaa elämää.

Lasten kanssa eläminen ei oo helppoa. Ei todellakaan! Lasten kanssa eläminen on työtä aamusta iltaan ja päivästä toiseen. Ja Jos tarkkoja ollaan niin vuodesta toiseen saa olla työvuorossa!! 

Tärkein työ mihin ihminen voi itsensä palkata.

Saan usein kuulla kuinka reippaita vanhempia me ollaan. Kuinka ihanasti me toimitaan lasten kanssa ja että moni haluaa ottaa (ja ottanutkin) mallia meistä. Mutta miksi? Jokainen vanhempi (lähes)  on juuri oikea ja paras vaihtoehto omalle lapselleen.

Silloin kun meillä oli yksi lapsi (1!?!) me reissattiin joka paikassa. Lapsi ei ollut este. Me ei tehty siitä estettä. Kun toinen sankari syntyi kuljettiin taas , tällä kertaa 2 lasta mukana. Kun kaksoset syntyi oli isommila lapsilla ikää 4v ja 2.5v. Monet halus aina tulla meille kylään ja soitteli jos tarvittaisiin  apua. Vastasin aina, että kyllä me voidaan tulla sinne päin jos vaan se on ok. Kulkeminen lasten kanssa ei ollut ongelma edelleenkään, vaikka pieniä poikia oli joukossa jo 4. Apu oli aina tervetullutta, mutta itse "apua apua", ei tarvittu. 

Nyt kun lapsia on viisi me kuljetaan edelleen. Kaupassa, kylässä, juhlissa.. Joka paikassa! Toki on niitäkin kertoja, kun toinen vanhempi nappaa vain yhden tai kaksi poikaa mukaan ja lähtee asioille. Siitä nauttii vanhempi ja etenkin lapset. Aina vaan ei jaksa koko Kijusten herrasväkeä.

Kävin eilen lasten kanssa yksin kaupassa ja pankissa. Kuopus sai ottaa pienet tirsat kantorepussa, kaksoset tuli kävellen turvavaljaissa ja isommat halus ottaa ohjat käsiin :) 

Menikö reissu ihan putkeen niin kun meillä aina menee (muiden mielestä!)?? Juu ei menny!

sain muutamat pitkät katseet, kun kaksosille postin jonossa odottaminen kävi hermon päälle. Isommat päätti repiä veikkauksen kuponkeja siinä odotellessa ja pienin puklas kantorepussa ollessa mun paidan valkoiseksi. Itsellä meni pasmat sekaisin ja pakettien lähettäminenkin piti yrittää vielä muistaa maksaa. Vanhempi rouva kuitenkin jakoi hymyn mun kanssa, katsoi lapsia ja näytti peukaloa. Koskaan en oo potenu "huonoa äiti"-fiilistä siitä, että meidän lapset on laittanu ranttaliks yleisillä paikoilla. Toki silloin pieni kiukku puskee itellekin päälle, mutta en koe siitä huonoa omaatuntoa. Koen silti olevani paras vanhempi meidän lapsille. 

Aijon siis mennä toistekkin meidän vakkari lähikauppaan ja ihan vaikka samalla tyylillä.

Onko mussa sitten parannettavan varaa, jos kerran olen paras vaihtoehto omille lapsille? KYLLÄ!

Saanko joskus heittää aivot narikkaan ja valittaa etten jaksa? KYLLÄ!

Olenko mä silloin huono äiti? EN TODELLAKAAN!!

Sanna

Mökkifiilistä, reissuilua ja tahmeaa maanantaita

Viime viikolla lähdettiin mökkeilemään koko perhe. Oli ihana päästä arkisista jutuista hiukan kauemmas. Olihan se ruuan laitto ja lasten päivittäisien hommien hoitaminen ihan yhtälailla mukana matkassa, mutta olihan se mukava päästä välillä omaa kotia kauemmas.

Grillailtiin, saunottiin, ulkoiltiin, uitiin ja nautittiin. Käytiin katsastamassa eläkeläisiä eläimiä Wanhassa Markissa ja ei voi muuta kuin liputtaa sen paikan puolesta. Ihania elukoita piha täynnä ja omistajat sitäkin ihanempia. Suosittelen!

Ilman kommervenkkejä ei selvitty. Vanhin poika huusi joka sortin ötökästä ja toista vanhempaa poikaa pisti ampiainen kämmeneen. Toinen kaksosista tippui Yhtenä yönä 2kertaa sängystä ja toinen teki salama sukelluksen. Pienin nautti raittiista ilmasta nukkuen ja iloiten. Me vanhemmat purtiin välillä hammasta kun tuntui että se loma meni välillä aivan liian suurella vaihteella. Jos joku vanhempi sanoo rentoutuneensa mökillä tämän ikäisen ja kokoisen katraan kanssa, nielköön sanansa!!! Lapsista huomas, että ne nautti kyllä kun sai vapaasti juosta ja olla, mutta meille vanhemmille se oli välillä vähän liikaa. Mukava reissu silti :)

Eilen lähdin extemporee kaverin kanssa Seinäjoelle asuntomessuille. Reissuna ihan huikee, mutta tapahtumana itselle "ihan ok". En oikeen päässy asian ytimeen, mutta kivaa oli. Sai mukavia inspiraatioita ja ideoita. Nuorimmainen pääsi naisten mukaan reissuun ja sen mielestä vissiin oli tylsä reissu kun Hän päätti vetää sikeitä melkeen koko reissun. 

Tää maanantai on tuntunu taas ihan tosi tahmeelta, pitkään aikaan. Kaikki on laittanu hanttiin. Siis ihan kaikki!! Meidän 2v uhmaikäset päätti ettei tänään tartte nukkua ollenkaan päikkäreitä vaan riehua sekin aika. Noh. Sehän kostautu tietenkin kaikin tavoin ja ilta oli täynnä korkeita nuotteja, lukuunottamatta tätä äkillistä ruokalepoa. 

Isommat pojat lähti varminottein futispeliin ja täällä talo on jo hiljentynyt kokonaan. Taidan itsekkin skipata lelujen ja tiskien siivoamisen, koska ei ne mihinkään yön aikana kuitenkaan häviä. 

Kuinka muiden maanantai? 

Parempaa huomista.

Sanna